Eilen illalla tapeltiin äidin kanssa puhelimessa. Tulevaisuuden suunnitelmat ei mene yhteen.
Mä en jaksais mitään. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua.
Vaaka on vihollinen. En poistu huoneestani enää oikeastaan ollenkaan.
Suunnittelen elämää, jollaista tuskimpa koskaan tulen saamaan.
Oon väsynyt tähän kaikkeen, henkisesti ihan loppu.
Ja eilen taas viiltelin ja itkin tunnin hiljaista itkua.
Koko elämä tuntuu niin kovin kovin raskaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti