Mulla on perjaatteessa kaikki ok. On opiskelupaikka, kavereita, muutama hyvä ystävä, poikaystävä, perhe, oon fyysisesti terve niinkuin lähipiirikin.
Silti mä en voi oikeasti sanoa olevani onnellinen.
Kesällä olin varma että haluan juuri nykyiseen kouluuni, opiskelemaan tätä alaa. Ala on ihan ok, mutta ei siltikään se ykkösvaihtoehto. Hain syksyn yhteishaussa kahteen kouluun, mutta saa nyt nähdä.
A:n kanssa ollaan tosiaan edelleen yhdessä. Sitä on aina koko ajan kamala ikävä. Mutta suuresti ihmettelen miten se mua jaksaa kattella.
Oon ollut uskomattoman väsynyt. Mitään en saa aikaseks päivällä ja yöllä en saa nukuttua tai sitten herään öisin. Tilanne on nyt vähän parempi, mutta esim. kuukausi sitten nukkuminen oli ihan mahdotonta.
Ahdistus on ollut myös mukavasti, eikä laihdutus suju yhtään, päinvastoin. Että helvetin hyvin siis menee.
Alotin tällä viikolla syömään lääkkeitä tähän mun ahdistukseen. Jos tää tilanne vaikka helpottuis.
En usko, että monikaan ulkopuolinen tietää mun pahasta olosta, kun yleensä pystyn sen peittämään eikä mua ihmisten kanssa välttämättä ahdista. Yksin onkin sitten ihan eri asia.
Saa nähdä, että miten paljon tulen jatkossa kirjottamaan. Mutta ainakin olen hengissä. Mitä teille kuuluu? ;)
