lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lihava ja yksinäinen ilmoittautuu

Heissan! Päädyimpäs pitkästä aikaa kirjoittelemaan. Elämäni on pyörinyt samaa (paskaa) rataa viime merkinnästä saakka, joten mitäpä sitä sitten kirjoittelemaan. Oon kyllä viettänyt paljon aikaa A:n koneella tai tabletilla, mutta en oo halunnut kirjoitella blogia A:n näkösällä / sen koneilla.

Ei siis tosiaan kuulu mitään ihmeellistä. Samaa paskaa suurinpiirtein. Ei mun elämään mitään ihmeellistä kuulu, varsinkaan nyt kun en saanut kesätöitä.

Kesän kuumuus on ahdistanus, varsinkin kun en vieläkään ole laiha. Kun A on ollut töissä niin mä olen ollut vaan yksin kotona. Märehtinyt elämääni, miettinyt liikaa. Ahdistunut. Syönyt. Ollut vainoharhainen. Tuntenut oloni pitkästä aikaa oikeasti todella yksinäiseksi.

Kun mun kesäloma alkoi, päätin panostaa tosissani urheiluun. Oon kuitenkin tekosyiden ja saamattomuuden mestari, joten voitte arvata miten siinä kävi. I'm still fat.

Oon sentään uskaltautunut käymään salilla. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta mulle hirveän suuri edistys askel. Mua nimittäin alkaa ahdistamaan aina jos ihmiset näkee kun hikoilen (kuvittelen siis tosiaan että ihmiset arvostelee mua, nauraa, sanoo jotain tms).

 Pikkuhiljaa on taas oma keho viimein alkanut kunnolla ällöttämään (siis ainahan se on ällöttänyt, nyt vaan on semmoinen olo että asialle täytyy tehdä jotain), joten ehkä tää taas tästä.