The carousel goes around, round, round

Asuntola-elämä ei ole yhtään mua varten, tiiän sen jo muutaman päivän jälkeen. Tää on ihan kamalaa. Mikään ei oo muuttunu; oon kahdestaan yhden kaverin kanssa, muut on isoissa porukoissa ja naureskelee mulle. Tosiaaan, kaikki muut on jo muutamassa päivässä saanut hirveästi kavereita. Mulle muutama ihminen moikkaa säälistä.

Tiesin tän olevan huono idea. Miks ikinä hain tänne? Jäljellä yhdeksän kuukautta.



Kuvittelin aina, että haluan muuttaa yksin, kauas porukoista. Tosin mä haluaisin ihan ikioman kämpän, en mitään asuntolapaskaa jossa kaikki on jaettua (tai ainakin siltä tuntuu). Kaipaan telkkaria ja kaikkea.



Mun on silti pakko ryhdistäytyä ihan kaiken suhteen. Pakko opiskella ja laihtua rankasti. Yritän motivoida itteeni. Jos selviän täältä hyvin paperein niin voin toivottavasti muuttaa omaan kämppään ens vuonna.

Vaikka vihaankin tätä, niin on tässä pikkuisen hyvääkin; kun keittiön jakaa miljoonan ihmisen kanssa niin ei kauheasti tee mieli mennä ahmimaan. Yritän myös välttää kaiken paskan syömistä omassa huoneessa. Kouluruokakin on vapaaehtonen ja se maksaa.

Pitäis löytää myös koulun ohelle joku harrastus, ettei täällä tarvis vaan mädäntyä. Mieluusti joku laihduttava.

Vaaka on vielä kotona, aattelin että viikonloppuna voisin käydä hakemassa sen tänne. Nyt en osaa painosta sanoa yhtään mitään.

Sori, nää päivitykset tulee varmaan olemaan seuraavat yheksän kuukautta tämmöstä paskaa. Onneks mulla on sentään tää blogi johon voin valittaa, ettei tartte aina äitille ulvoa.